
Ohjeet tulijoille
Koirametsä matkan varrella – Näin saavut meille
Canem Silva -koirametsä sijaitsee eteläisellä Pirkanmaalla, keskeisellä paikalla matkan varrella Tampereelta Turkuun tai Helsinkiin. Meille on helppo pysähtyä esimerkiksi matkalla Turun satamaan, jonne meiltä ajaa noin 1 h 20 min. Tampereelta matkaa on vain 35 minuuttia, Hämeenlinnasta 40 minuuttia ja Helsingistä noin 1,5 tuntia.
Perille saavut kätevästi Valtatie 9:ää pitkin. Käänny Tipurin tai Kylmäkosken liittymästä ja jatka osoitteeseen Kirkkotie 400, Akaa. Kirkkotieltä löydät selkeät opasteet Canem Silvaan.
Sisäänkäynti ja portin käyttö
Kiireettömyyden ja viihtyvyyden vuoksi käytössä on puolen tunnin vaihtoajat, joten voit tulla ja lähteä rauhassa omalla vuorollasi. Portin sähkölukko aukeaa nelinumeroisella PIN- koodilla juuri oman vuorosi alkaessa. Saat PIN- koodin varauksen yhteydessä sähköpostiisi tulevassa varausvahvistuksessa.
Mikäli haluat ajaa auton sisään alueelle, se onnistuu myös. Ota tällöin meihin sähköpotilla yhteyttä hyvissä ajoin ja saat tarkemmat ohjeet; info@canemsilva.fi.
Parkkipaikalla
Pidä koirat kytkettyinä ennen koirametsään siirtymistä. Siivoathan koirasi jätökset myös parkkialueen ympäristöstä.
Voit ladata sähköautoasi käyntisi ajan latausasemallamme parkkipaikalla. Käytössä on Tologo-sovellus. Lataus onnistuu Type 2-kaapelilla, latausteho 11kW. Talvella voit myös kytkeä autosi sähkötolppaan lämpiämään jolloin kotimatkasta tulee mukavampi kaikille.
Pysäköintialueelle mahtuu helposti viisi autoa, ja tarvittaessa läheltä löytyy lisää parkkitilaa. Parkkialueelle johtava tie on hiljainen yksityistie mutta jota käyttävät myös leveät maatalouskoneet – varovaisuutta siis liikenteessä. Ethän pysäköi autoasi tien varteen.
Näin olet meillä
Sisääntulokatoksesta ja huvimajasta löytyy monenlaisia tarvikkeita asiakaskäyttöön. Kun käytät jotain, palautathan tavaran takaisin samaan paikkaan kuin mistä sen otitkin. Jos jotain hajoaa tai huomaat että joku on rikki, ilmoitathan siitä meille välittömästi!
Kaikilla vuoroilla on mahdollisuus käyttää sähkömuurikkaa, sen käyttöä ei ole sidottu metsäpalovaroituksiin.
Sulan maan aikaan portilla on tarjolla vettä koirille juotavaksi ja tassujen pesuun.
Alueella on useita sekajäteroskiksia. Portilla, huvimajalla ja roskisten luona on koirankakkapusseja. Heitäthän koirankakat sekajätteeseen! Koska metsä on laaja, et välttämättä näe koirasi tekevän tarpeitaan. Yhteistyössä on kuitenkin voimaa, eli jos huomaat metsässä koirankakan, siivoathan sen pois. Näin alue pysyy viihtyisänä meille kaikille!
Koirametsämme on savuton. Tupakkapaikka on parkkipaikalla. Ethän heitä myöskään nuuskaa tai nikotiinipusseja luontoon!
Metsä on metsä. Metsässä voi olla märkää ja liukasta, metsässä voi siis sattua myös vahinkoja. Jokainen kävijä on itse vastuussa itsestään ja lemmikeistään, koirametsä ei vastaa ihmisten eikä eläinten loukkaantumisista tai sairastumisista. Tuothan vain terveitä koiria metsään! Huvimajan kaapista löytyy ensiaputarvikkeita niin ihmisille kuin lemmikeillekin. Alueella ei ole tavattu käärmeitä, mutta toki sekin on aina mahdollista. Lähimpien 24/7 päivystävien eläinlääkäreiden yhteystiedot löytyvät sisääntulon ilmoitustaululta ja huvimajan seinältä.
Aita on uusi ja maapohja pehmeää. Aidan alareuna on taivutettu maan suuntaisesti ja kevyesti peitetty. Ethän kuitenkaan anna koirasi kaivaa aidan vieressä, tai myöskään vastakylvetyillä alueilla. Metsässä on runsaasti oksia, keppejä yms. kuollutta materiaalia koirille purtavaksi ja leluja leikittäväksi. Pyydämmekin ystävällisesti välttämään puuntaimien ja -juurien tahallista repimistä irti maasta.